Olen Lauri Oinonen, kansanedustaja ja pastori.
Keuruu on kotiseutuani, jossa olen saanut varttua ja kasvaa arvostamaan ihmisiä, elämää ja luontoa sekä kunnioittamaan hyviä arvoja. Kävin Keuruun yhteiskoulua, josta valmistuin ylioppilaaksi. Jo nuorena poikana unelmoin mahdollisuudesta olla jonakin päivänä vaikuttamassa oikeiden arvojen puolesta. Pidin aina päämääränäni, että työssäni tulen juuripalvelemaan ihmisiä ja vaikuttamaan päätöksenteossa.